Liikenneteko-palkittu Välkky vilkuttaa LähiTapiolan lahjoittamana Tampereella

, ,

Käsillä on vuoden pimein ajanjakso ja näkyvyys maanteillä on kehno. Nyt on myös suojatieturvallisuuden musta aika, sillä yli puolet jalankulkijoiden loukkaantumisiin johtavista liikenneonnettomuuksista tapahtuu suojateillä vuoden pimeimpään aikaan loka-tammikuussa. LähiTapiolan lahjoittama uudenlainen Välkky-suojatievaroitin varoittaa autoilijoita Takahuhdissa.

Välkky-havainnekapselit turvaavat nyt suojatien ylitystä Takahuhdin koulun ja päiväkodin läheisellä tieosuudella Sammon Valtatiellä Tampereella. Välkky on kotimainen innovaatio ja se palkittiin 2021 Auto- ja liikennegaalassa ”Vuoden Liikenneteko” –liikenneturvallisuuspalkinnolla, jonka kummina LähiTapiola toimi. Gaalassa LähiTapiola lahjoitti Välkky-havainnekapseliparin kannustuspalkintona Tampereen kaupungille.

– On hienoa, että Välkyt lahjoitettiin juuri Tampereelle, joka on kunnostautunut nykyaikaisten liikenneturvallisuutta edistävien liikenneratkaisujen toteuttajana. Me LähiTapiola Pirkanmaalla haluamme myös edistää liikenneturvallisuutta konkreettisin tavoin. Olemme lahjoittaneet jo useiden vuosien ajan heijastinliivejä pirkanmaalaisiin kouluihin ja päiväkoteihin, nyt jo lähes 15 000 kappaletta. Luennoimme myös liikenneturvallisuudesta yläkoulu- ja lukioikäisille nuorille yhteistyössä Liikenneturvan kanssa, LähiTapiola Pirkanmaan vastuullisuuspäällikkö Taina Hiltunen kertoo.

Tampereen Infra asensi Välkky-havainnekapselit Sammon Valtatielle marraskuussa. Välkky-havainnekapseli tunnistaa suojatiealueelle tulevan kevyenliikenteen kulkijan ja käynnistää varoitusvilkutuksen autoilijalle. Välkky on aktiivinen ympäri vuorokauden, se vilkuttaa myös päiväsaikaan, jolloin kulkijoitakin on yleensä enemmän ja laitteen vilkutus näkyy myös valoisalla.

– Välkyt on sijoitettu kohtaan, jossa suojatien ylitys tapahtuu erittäin vilkkaasti liikennöidyllä tiellä, ja johon ei ole mahdollista laittaa liikennevaloja. Hienoa, että pystyimme yhteistyössä LähiTapiolan, Tampereen kaupungin ja Innotrafikin kanssa parantamaan koulutien liikenneturvallisuutta näin, toteaa vastaava työnjohtaja Inka Lähde Tampereen Infra Oy:stä.

– Meille InnoTrafikilla on tärkeää saada olla mukana kehittämässä turvallisempaa ympäristöä ihmiselle elää ja olla. Yrityksemme ydin on kehittää älykkäitä liikennelaitteita, jotka parhaimmillaan voivat jopa pelastaa ihmishenkiä, kertoo Välkyn kehittäjä Jouni Hänninen InnoTrafik Oy:stä.

Puutteellinen havainnointi on keskeisessä osassa suojatiellä sattuvissa liikenneonnettomuuksissa yhdessä väärän tilannenopeuden kanssa. Autoilijoilta tarvitaan erityistä varovaisuutta koulujen ja päiväkotien läheisyydessä. Lapset näkevät ja kokevat liikenteen eri tavalla kuin aikuiset. Liikenneturvan teettämän kyselyn mukaan lapset toivoivat autoilijoiden antavan tietä suojatiellä, hiljentävän vauhtia ja olevan selkeitä vuorovaikutustilanteissa.

Viime vuosien merkittävin ilmiö liikenneturvallisuuden kannalta on puhelimen käyttö ajon aikana viestittelyyn tai sosiaalisen median selaamiseen. Aiemmin puhelimeen puhuttiin autoillessa, mutta nyt puhelin varastaa kuljettajalta usein kaiken huomion. Myös kevyenliikenteen käyttäjien huomio on liian usein puhelimessa.

– Ratin takana on hyvä ymmärtää, että lapset tarvitsevat selkeitä signaaleja. Kun ajetaan koulujen lähistöllä tai alueilla, joissa on paljon suojateitä, otetaan vauhti pois ja unohdetaan kiire. Yhtä tärkeää on, että autoilija myös havaitsee kevyenliikenteen kulkijat, ja siihen paras konsti on heijastin, muistuttaa Liikenneturvan suunnittelija Tomi Niemi.

– Koulumatka on tärkeä osa koulupäivää. Varsinkin pienille oppilaille on tärkeää, että matka olisi turvallinen ja että suojatien voisi ylittää ilman ylimääräistä jännittämistä. Liikennesääntöjen tunteminen ja erilaiset turvajärjestelyt tukevat turvallista liikenteessä kulkemista. Olemme iloisia, että Välkky-havainnekapseli valikoitui LähiTapiolan lahjoituksena Takahuhdin koululaisten suojatietä turvaamaan ja auttaa autoilijoita huomaamaan tietä ylittämään lähteviä lapsia ja aikuisia, sanoo Takahuhdin koulun rehtori Sami Nykänen.

Lähteet:

Liikenneturvan teettämä kysely

Tilastokeskuksen Tieliikenneonnettomuustilasto (Poliisiin tietoon tulleet henkilövahinko-onnettomuudet).

 

Kuvissa: Tomi Saarinen (LähiTapiola Pirkanmaa), Taina Hiltunen (LähiTapiola Pirkanmaa), Jouni Hänninen (InnoTrafik Oy), Tiia Hevilä (Tampereen Infra Oy), Sami Nykänen (Takahuhdin koulu) ja Heljä Aarnikko (Tampereen kaupunki).