VUOSISADAN LIIKENNEVAIKUTTAJA -EHDOKKAAT

23.11.2017

Vuosisadan Liikenneteko -hanke

VUOSISADAN LIIKENNEVAIKUTTAJA -EHDOKKAAT

Palkintolautakunnan valitseman henkilöehdokkaat Vuosisadan Liikenneteko -raadin äänestykseen. Voittaja julkistetaan 13.12.2017 Auto- ja Liikennegaalassa.

  1. Ensio ”Enska” Itkonen (1926 – 2010)

Ensio Itkonen on kaikkien viime vuosituhannella eläneiden suomalaisten muistama liikenneopettaja ja liikennevalistaja. Koko kansan ”Enska” julkaisi kaksi kirjaa: 1975 lapsille suunnattu Muista aina liikenteessä ja 1987 juuri ajokortin saaneille tarkoitettu Aja paremmin. Lisäksi yhdessä Hannu Karpon kanssa tehdyt televisio-ohjelmat, liikenneiltamat sekä lehtien liikennepalstat vaikuttivat merkittävästi suomalaisen liikennekasvatuksen edistymiseen 1970-luvulta alkaen.

  1. Hannu Karpo (s. 5.3.1942)

Hannu Karpo tunnetaan koko kansan karvalakkipäisenä tv-toimittajana yli 50 vuoden ajalta. Hän tarttui ohjelmissaan rohkeasti liikenteen epäkohtiin; esimerkiksi 1980-luvulla Karpo paljasti, kuinka helposti kanssaihmiset päästivät alkoholilta tuoksuneen henkilön auton rattiin. Karpon omat ja yhdessä Ensio Itkosen kanssa tehdyt televisio-ohjelmat, liikenneiltamat ja eri lehtien liikennepalstat vaikuttivat merkittävästi suomalaisen liikennekasvatuksen edistymiseen 1970-luvulta alkaen.

  1. Urho Kekkonen (1900 – 1985)

Vuosi 1972 oli Suomen tieliikennehistorian synkin, kun liikenteessä menehtyi peräti 1 156 henkilöä. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen vaati vuoden 1973 uudenvuodenpuheessaan parannusta murheelliseen tilanteeseen. Kurinpalautus vauhditti mm. pysyvän nopeusrajoitusjärjestelmän ja rattijuopumuksen promillerajojen ottamista käyttöön. Kekkonen oli nostanut liikenteemme heikon turvallisuustilanteen esiin jo aiemmissakin puheissaan mm. vuosina 1966 ja 1967.

  1. Veikko Pajunen (1936 – 2016)

Varatuomari Veikko Pajunen valisti suomalaisia televisiokatsojia tieliikenneasioissa kolmella vuosikymmenellä. Hän mm. esitteli suunnittelemassaan ja juontamassaan Liikennesolmu-ohjelmassa esimerkkeinä erilaisia liikenneonnettomuuksia ja kertoi oikeuden ratkaisut tapauksiin. Liikennesolmu nähtiin televisiossa vuosina 1965–72 ja uudelleen 1980-luvun puolivälissä.

  1. Esko Riihelä (1939-2017)

Esko Riihelä oli liikenneohjelmistaan tunnettu radiotoimittaja, joka jäi eläkkeelle Ylen palveluksesta 2002, mutta jatkoi edelleen toimittajan työtä vapaana toimittajana mm. vastaamalla lukijoiden liikennekysymyksiin Iltalehden Kysy Eskolta -palstalla. Riihelä aloitti liikenneohjelmien teon Ylessä 1969. Ohjelmassa oli mukana henkilöitä poliisista, ministeriöstä, Autoliitosta ja Liikenneturvasta. Riihelä voitti parhaan radioesiintyjän Telviksen seitsemän kertaa.

  1. Pertti Salovaara (s. 19.10.1070)

Pertti Salovaara aloitti 1990-luvun lopussa juontamaan Radio Novalle suosittua sunnuntain liikenneohjelmaa Salovaara liikenteessä. Hänet muistetaan mm. sanonnastaan ”Voe mahoton paikka sentään!”. Salovaara teki paluun radioon 2015 Iskelmän taajuudella liikenneohjelman isäntänä. Tiellä liikkuvien kuuntelijoiden puhelut ja yhteys poliisiin ovat keskeinen osa Salovaaran ohjelmien sisältöä.